SC Union Nettetal

Saksan korona-tilanne sen kuin kiihtyy, joten ylemmän sarjatason peleistä on melkein turha haaveilla – ainakin meilläpäin.

Tilanteesta jouhtuen onkin tullut bongattua paikallisen Oberligan (viitonen) pelipaikkoja. Tarjolla oli toki monta muutakin vitosen peliä, mutta lähdin Byyrin kirjoittaman artikkelin innoittamana katsomaan suomalaisväriä Nettetaliin. Nettetalin kunta sijaitsee noin 45 km Düsseldorfissa länteen.

SC Union Nettetal

Kunnan ykkösjalkapallo joukkue on SC Union Nettetal. Seura on kahden kyläjoukkueen fuusio; Lobbericher SC 02 ja Union Breyell. Fuusio on varsin tuoretta tekoa, sillä seura on perustettu vasta vuonna 1996.

Seuran ravintolassa löytyi myös muistoja fuusioseuroista ja heidän menneisyydestä, jota onkin reilut 100-vuotta. Menestystä ei kuitenkaan kauheasti ole ollut. Suurimmat hetket ovat varmasti seuran nousut vitoseen tai kuutoseen.

Minä sitten rakastan näitä kyläseuroja ja miten he ovat tosissaan. Stadionin takaa löytyi teltta, jossa oli tilat lehdistötilaisuuksia varten. Kyllähän vitosliigassa lehdistötilaisuus pitää olla. Mikäs on sen aidompaa, kun pelin jälkeen saa kuunnella valmentajahaastattelua olut kädessä.

IMG_20201011_154123MP.jpg
Pressitilat
IMG_20201011_154232MP.jpg
Seuran raviontolasta oli hienot näkymät kentälle.

Christian-Rötzel–Kampfbahn

SC Union Nettetal pelaa kotiottelunsa pienellä Christian-Rötzel–Kampfbahn:illa. Christian Rötzel oli joku paikallinen yrittäjä suurus, joka on varmaan ollut mukana paikallisessa jalkapallossa, kun kerta herran patsaskin koristaa stadionin edustaa.

IMG_20201011_152706MP.jpg

Stadionille mahtuu 2.000 katsojaa, josta 500 pääkatsomoon istumaan. Stadionilta löytyy myös 500 katsojan katettu seisomakatsomo ja loput 1000 sitten päätyihin seisomaan.

IMG_20201011_160812MP.jpg

IMG_20201011_160405MP.jpg
Tulostaulu ja sen hoitaja.

IMG_20201011_160420MP.jpg

IMG_20201011_161510MP.jpg

Seuran ravintolassa oli vielä mainos vanhaan Cupin otteluun suurta Rot-Weiss Essen:iä vastaan. Yleisöä saapui silloin Christian-Rötzel–Kampfbahn:ille 1.750. Voipa olla, että kyseessä on myös stadionin yleisöennätys. Voi noita aikoja.

IMG_20201011_161320MP.jpg

Puoli savolainen – Niklas Linke

Düsseldorfin Suomalais-Saksalainen Niklas Linke tuli seuraan täksi kaudeksi. Lapsuuden ajan Niklas pelasi synnyinkaupungin BV 04 Düsseldorf:issa, eli ei käynyt kaupungin ykkösseura Fortunassa.

Viime kaudella hän pelasi kuudennetta liigaa 1. FC Mönchengladbach:issa (ei siis pidä sekoittaa Borussia Möchengladbach:iin) ja tuolta hänet poimittiin pikku-huuhkajien U17 leirille.

Nettetalissa Niklas ei valitettavasti ollut kokoonpanossa. Huomasin että Niklas seisoi penkin takana siviileissä, joten kävin jututtamassa häntä. Niklas oli aika yllättynyt, kun kysyin suomeksi osaako hän suomea? Osasihan Niklas. Niklas kertoi, että viettää usein kesiä Mikkelin seudulla ja myös sen takia suomi sujuu.

Seuraan hän tuli, jotta hän pääsisi haastamaan maalivahteja. Tavoite olisi päästä seuran ykkösmaalivahdiksi. Oli puhetta huonosti menneistä ensimmäisistä harjoituspeleistä ja tämän jälkeen ei ole virallisia pelejä tullut tilille. Peliaikaa hän nyt toivoi, muuten olisi edessä uuden seuran haku.

IMG_20201011_164831MP.jpg
Niklas Linke – Puoli-savolainen

Näyttää olevan yleistä, että pienillä seuroilla on yhteistyötä Bundesliiga seurojen kanssa. Myös Union Nettetal oli Borussia Mönchengladbachin yhteistyöseura.

IMG_20201011_171046MP.jpg

Tosin kun ylemmillä sarjatasoilla, niin Nettetalissa oli sentään olutta ja makkaraa tarjolla. Ruokien ja juomien lisäksi peli oli myöskin viihdyttävää katseltavaa. Harmillista, että kotijoukkue Union Nettetal hävisi SC Düsseldorf-West:ia vastaan 0:2. Suomalaisittain voisi tietty ajatella, Nettetalin häviö voisi avata Niklakselle tulevaisuudessa peliaikaa. Aika näyttää tämän.

Viime päivinä koko sarjan keskeyttämäinen on ollut tapetilla ja saa nähdä koska pääsen taas Oberliiga peleihin.

IMG_20201011_161843MP.jpg

IMG_20201011_160711MP.jpg

SV Germania

Korona-ajan viihdettä on käydä kiertämässä näitä alempia sarjatasoja ja mikäs sen parempaa, sillä ruohonjuuritasolla löytyy myöskin upeita tarinoita.

Tällä kertaa hyppäsin pyörän selkään ja lähdin katsomaan viereisen pikkukaupunki Ratingenin jalkapallo tarjontaa. Ratingen on noin 100.000 asukkaan kaupunki aivan kiinni Düsseldorfissa.

Kaupunkiin pääsee ratikalla ja sieltä käsin käydään Düsseldorfissa töissä. Pienen viehättävän keskustan lisäksi siellä ei juuri mitään olekaan.

img_20200906_141722_3

Tässä onkin tullut kierrettyä näitä Oberliga Niederrhein (vitonen) lohkon seuroja; Turu Düssedorf, FC Kray, RTB SW Essen ja nyt siis Ratinger SV Germania 04/19. Meidän osavaltiossa peleihin pääsee edelleen se 300 katsojaa, joten näitä kierretään aina kun vain ehtii.

img_20200906_155054
Liikennemerkki. Stadionlle vain yhteen suuntaan.

Ratinger Spielvereinigung Germania 04/19

Kuten seuran nimestä voi päätellä, se on syntynyt aikojen saatossa paikalisten seurojen lyödessä pelimerkkejä yhteen.

Vuodesta 1965 homma on edennyt nimellä SV Ratingen 04/19, vaikkakin seuran juuret ulottuvat aina vuoteen 1904.

Viimeiset 20 vuotta se on pelannut nelosta, viitosta ja kuutosta. Kaudesta 2012/13 taso on vakiintunut vitoseen, eli Oberligaan.

Menestystä ei tuon ihmeellisemmin olekaan tullut. Itse liitän seuran Daniel Keita-Ruel:iin ja hänen tarinaan. Omasta mielestä taasen näitä Hollywood tarinoita, josta on ennätetty jo kirjoittaa kirjakin.

Keita-Ruel

Daniel pelasi juniorivuodet Wuppertaler SV:ssa ja Borussia Mönchengladbach:issa, läpimurtoa ei tullut vaikka muutama 3. Liigan peli tulikin Wuppertaler SV:issa plakkariin.

Daniel ollessa 21-vuotias hän ajautui Wuppertalerilaiseen rikollisporukkaan, joka mukana hän osallistui kolmeen aseellisen ryöstöön. Jäätyään kiinni hän joutui rötöksistä 5 1/2 vuodeksi vankilaan. Unelma ammattipelaajana ei kuitenkaan vankilassa sammunut.

Istuttuaan kolme vuotta vankilasta Daniel pääsi päivävapaalle vankilasta ja pääsi syyskierrokselle (2014/15) pelaamaan Ratingen 04/19:iin. Vapauduttuaan (2015/16) vankilasta Daniel palasi Ratingeniin tehden 11 maalia 32 pelissä.

Tämä kiinnitti huomion nelosessa ja siirtyi kaudeksi 2016/17  SG Wattenscheid 09:iin. Siellä syntyi 12 maalia. Tämän jälkeen matka jatkui SC Fortuna Köln:iin eli 3. Liigaan, jossa tahti vain kiihtyi. Maaleja tuli jo 15 kappaletta ja samalla ovet avautuivat 2. Bundesliigaan SpVgg Greuther Fürth:iin:iin. Nyt on mennyt 2 kautta 2. Bundesliigassa ja maaleja tullut mukavat 18.

Rohkea veto joka tapauksessa antaa linnakundille mahdollisuus pelata ja ilman tätä mahdollisuutta maailma olisi taas yhtä tuhkimotarinaa köyhempi.

img_20200906_142602_2

img_20200906_142702_3

img_20200906_142756_3

Stadion Ratingen

Kivenheiton päästä Ratigenin keskustasta sijaitsee kaupungin stadion – Stadion Ratingen. Jalkapallokenttää kiertää yleisurheiluradat. Tosiasia taitaa olla, että Stadion onkin tunnetumpi vuosittaisista yleisurheilukilpailuista, kun viitossarjan jalkapallosta.

Yleisöä menee kahteen katettuun katsomoon ja päädyn kaarteisiin tasan 5.000.

img_20200906_143248_3

Seura tarjosi monipuolista pääsylippua. Kausikorttia (149€), pääkatsomoon (9€) ja jopa VIP-alueelle (30€). VIP-alueella näytti kuuluvan juomat ja ruuat hintaan. Mikäs olisi sen parempaa kuin viettää sunnuntai-iltapäivää olutta tissutellen?

img_20200906_142722_1

img_20200906_143114_4

Tapahtuma oli taasen värikäs ja hieno. Kunnollista pikkukaupungin meininkiä, jossa myös seuran juniorit ihailivat edustusjoukkueen edesottamuksia katsomosta käsin.

Näyttää olevan normaalia, että jokaisesta vitosenkin jengistä löytyy se ”tähti”. Ratingenin kokoonpanosta löytyi Bundesliga kokemusta, sillä Moses Lamidi pelasi aikoinaan 12 peliä Borussia Mönchengladbachissa.

img_20200906_145201_1

img_20200906_144603_2

Maaleja tuli ainakin tarpeeksi, sillä Ratigen voitti FC Kleven lopulta 4:0. Näistä seuran Japanilainen Takuma Misumi teki kaksi ensimmäistä maalia.

Itselläni kierrettävää riittää, joten matka jatkuu varmasti.

img_20200906_145835

Uhlenkrug-stadion

Viikonloppu ja korona-ajan tekemistä; otin haarukkaan seuraavan entisaikojen seuran ja stadionin.

Suunta oli taas Esseniin päin ja katsastaman Uhlenkrug-stadion:ia ja seuraaman siellä pelaavaa Schwarz-Weiß Essen:in (Essenin mustavalkoiset) otteita. Essenin suurin seurahan on Rot-Weiß Esssen ja aikanaan seurojen välillä oli koviakin derbyjä. Rehellisyyden nimissä derbyistä ja menestyksestä on se verran aikaa, että seura oli minulle melko tuntematon.

IMG_20200816_143534.jpg

Stadionin pääkatsomoon pääsee pääportista, jonka vierestä löytyy perinteitä uhkuva seuraravintola – Uhlenkrug. Ravintolaan astuessaan aistii, että täällä on aikoinaan vietetty paljon laautaikaa ja juhlittu isosti. Huomaa myös, että suuresta ajasta ja menestyksestä on runsaasti aikaa, sillä koristeet alkaa olemaan aika vanhan näköisiä.

img_20200816_165144

Seuran suurin saavutus on vuoden 1959 DFB-pokaalin voitto. Finaalissa kaatui toinen edesmennyt suurseura Borussia Neunkirchen. Matkalla finaaliin kaatuivat Westfalia Herne, Hamburger SV ja Hertha BSC. Se oli myös aikaa jolloin yleisöä kotiotteluissa kävi reilut 13.000 ja seura pelasi Saksan ylimmällä sarjatasolla. Viimeisen kerran musta-valkoiset pelasivat ylimmällä tasolla vuonna 1963, eli juuri ennen ensimäistä Bundesliiga kautta.

img_20200816_165133-1
1959 Cup mestarit Schwarz-Weiß Essen

Tämän jälkeen mustavalkoisten matka jatkui kakkoseen, jossa seura pelasikin aina vuoteen 1978 asti. Silloin seurassa pelasi myös enemmän VfL Bochumissa tuttu Michael „Ata“ Lameck, joka siirtyi hyvän 2. Bundesliiga kauden Vfl Bochumiin.

img_20200816_165139
Muistoja viimeiseltä 2. Bundesliiga kaudelta

Muita tuoreimpia seurassa pelanneita ovat maalivahti Jens Lehmann (FC Schalke 04, Borussia Dortmund ja FC Arsenal) ja Oliver Bierhoff (AC Milan, AS Monaco, Ascoli Calcio, Udinese Calcio, SV Austria Salzburg). Jens ja Oliver pelasivat aikanaan myös samassa joukkueessa, mutta vain junioripuolella.

Myös yksi Saksan lupaavista nuorista valmentajista Hannes Wolf (VfB Stuttgart, Hamburger SV) kävi pelaamassa Essenissä. Nykyään Hannes Wolf valmentaa KRC Genk:iä.

IMG_20200816_160313.jpg

Uhlenkrug-stadionia käyttää yksinomaan Schwarz-Weiß Essen kotiotteluita varten. Seura rakensi itselleen stadionin vuonna 1922, jolloin se veti aluksi noin 35.000 katsojaa ja vuonna 1939 kapasiteetti nostettiin vielä 45.000:een.

Uhlenkurg-stadionin yleisöennätys on vuodelta 1951, kun stadion oli loppuunmyyty – 45.000 katsojaa. Kyseessä oli maaottelu Saksa vastaan Luxemburg, jonka Saksa voitti selvästi 4:1.

Hiljalleen Rot-Weiss Essen alkoi olemaan Essen menestyksekkäämpi seura ja hiljalleen alkoi Stadionin ja seuran alamäki. Vuonna 1973 seura joutui myymään stadionin kaupungille ja vähitellen myös kapasiteetti väheni.

Tätä nykyä stadioniin kuuluu vielä 1.400 katsojan pääkatsomo ja 8.550 katsojan seisomakatsomo.

IMG_20200816_145704.jpg

IMG_20200816_155319.jpg
Hieno seisomakaarre

Pääkatsomon alla löytyi vielä baari, jossa aika oli pysähtynyt jonnekin 60-luvulle. Joka toimi itselleni hienosti, sillä menneisyyttä tästä oltiin katsomassa.

IMG_20200816_162103.jpg

Pääkatsomosta pääsi ihailemaan stadionia sen koko komeudessa, vieläpä Stauderin tuoppi kädessä. Esseniläinen Stauderin panimo on ollut tähän mennessä kaikkien Esseniläisten seurojen stadion olut, eikä suotta.

IMG_20200816_155644.jpg
Olut ja fanituoteet samasta pisteestä
IMG_20200816_144151.jpg
Stauder Bier

Tätä nykyä Schwarz-Weiß Essen pelaa Oberligaa (vitosta) ja onkin pelannut tuolla 70-luvun lopusta lähtien.

Sunnuntain testiin oli saapunut ASC Dortmund, joka pelaa myöskin Oberligaa. Peli meni tällä kertaa selvästi 3:0 Essenille. Avausmaalin teki uusi hankinta Cisse Mohamed, joka oli parhaillaan oli 3. Liiga seuran MSV Duisburgin ringissä.

Silmämääräisesti kannattajakunta oli varsin iäkästä, eli seura kaipaa jonkun sortin sukupolvenvaihdosta katsomon puolella. Taitaa vaan olla niin, että ilman nousua ei tule lisää katsojia.

IMG_20200816_155856.jpg

FC Kray

Matkalla Bochumiin on osunut usein silmään seura ja kenttä,  joka sijaitsee aivan moottoritien laidalla.

Paikka on Essenin Kray:n kaupunginosassa ja siellä sijaitsee KrayArena, jossa FC Kray pelaa kotiottelunsa. Ruhrin alueella on monta perinteikästä seuraa, mutta FC Kray on varsin nuori ja syntynyt kahden seuran (DJK Kray ja VfL Kray) fuusion tuloksena vuonna 1987. Juuret tosin juontavat vuoteen 1909 jolloin DJK Kray perustettiin. Millään näillä kantaseuroilla ei ole mitään sen suurempaa menestystä tai menneisyyttä.

FC Kray pelaa toista kautta Oberligaa, eli vitosta. Se pelaa kotiottelussa KrayArenalla, joka kostuu yhdestä 400 katsojaa vetävästä pääkatsomosta ja kentän laidalla löytyy tilaa reilulle 1000 katsojalle.

IMG_20200806_184349.jpg
Rudi Risse – Tribüne

Tietysti korona säännöt olivat voimassa katsomossa, joten joka toinen paikka blokattu välistä.

IMG_20200806_184508.jpg
Pidetään etäisyyttä

Omasta mielestä stadionalueen helmi on kutenkin sen seuratalo ja ravintola Hütte. Paikan paras osa on sen mahtavan iso aurinkoterassi, josta suorat näkymät kentälle ja pelin tapahtumiin.

IMG_20200806_195332.jpg

IMG_20200806_195352.jpg

IMG_20200806_193038.jpg

Seuratalossa oli myös esillä seuran suurimmat saavutukset, jotka varmasti ovat kolme kautta Regionalligaa (nelonen); 2012–13, 2014–15 ja 2015–16 ja tietty siihen liittyvät kaksi nousua.

Suurin peli liittyy kauden 2012-13 nousukarsintaan KFC Uerdingen:iä vastaan. Näistä matseista on myös seuran yleisöennätys, sillä peliin tuli peräti 4500 katsojaa.

Näistä peleistä on myös muistoja seuratalon nurkissa.

IMG_20200806_195407.jpg
FC Kray – KFC Uerdingen pelin muistoja

Oman käynnille osui FC Kray:n harjoituspeli sarjatasoa alempaa oleva VfB Speldorf:ia vastaan. Sisään piti maksaa kokonaista 2€.

Vitoseen pitää vielä maksaa sisään, mutta kuutosen pelit ovat sitten usein ilmaisia.

IMG_20200806_193305.jpg

Riippumatta sarjasta löytyy aina mielenkiintoisia pelaajia. Itse kiinnitin huomion FC Kray:n puolustajaan Emir Alic:in. Tutkailtuani herraa niin huomasin, että hän pelannut Bosnian Premijer Liga:aa OFK Gradina Srebrenik:in riveissä. Olisi mielenkiintoista tietää miten Bosnisata päätyy pelaamaan Saksan Oberligaa Kray:n.

IMG_20200806_191919.jpg

Pelin kuitenkin värikkäin pelaaja oli FC Kray:n japanilainen koepelaaja Shunta Watanuki, joka teki maalin ja syötti toisen. Hyvät otteet toivat sopimuksen ensi kaudeksi. Outoa, että vitosessa on edes ulkomaalaisvahistuksia. No tuskin ne paljoa tienaa.

IMG_20200806_200036.jpg

Osaltani kuvittelin aina, että palokunnan ensihoitajat rakastavat jalkapalloa ja ovat paikalla vain katsomassa peliä. Tämäkin myytti musertui, kun FC Kray:n pelaaja loukkaantui ensimmäisellä puoliajalla ja pelaaja todellakin lähti ampulanssilla sairaalaan.

IMG_20200806_193237.jpg

Peli lopulta 2:0 Kraylle ja noin kuukauden päästä alkaa sitten Oberligan sarjapelit. Toivottavasti virus pysyy pois ja saisin edes seurata näitä nelosen ja vitosen pelejä.

IMG_20200806_184450.jpg