Nürnberg – Max Morlock Stadion

BB_blogibanneri_900x150px

Bayerin matkan toinen etappi oli historiallinen Nürnbergin kaupunki, jossa lauantai-iltapäivän pelissä kohtasivat FC Nürnberg ja Leipzig. Matkaa oli Augsburgista noin 150 km, joka taittui meillä parissa tunnissa.

Asukkaita tällä Bayernin toiseksi suurimalla kaupungilla on reilut 500.000. Vanhaa linnaa, rakennusta ja kulttuuria löytyy. Nürnberg hallitsi myös Saksan jalkapalloa aina 60-luvulle asti. FC Nürnberg on voittanut yhdeksän Saksan mestaruutta.

Rautatieasemalta matka kävi Stadionin ympäristöön. Stadionille pääsee parhaiten rautatieasemalta lähijunalla S2 tai S3. Poistuminen tapahtuu Nürnberg-Frankenstadion pysäkillä.

Tultiin sopivasti lounasaikaan ja kävimme katsastamassa FC Nürnbergin kampuksen. Kampukselta löytyi fanimyymälä, harjoituskentät, uimahalli, palloiluhalli ja tietty FC Nürnbergin pääkonttori.

img_3489
1. FCN Pääkonttori.

Fanimyymälän ulkoseinälle oli ripustettu julisteita kunnioittamaan FC Nürnbergin Saksan mestaruuksia (1920, 1921, 1924, 1925, 1927, 1936, 1948, 1961 ja 1968) ja DFB-Pokal voittoja (1935, 1939, 1962 ja 2007). Kampus oli varsin iso ja sieltä löytyi kaikki mitä urheiluseura tarvitsee. Jotenkin jäi vain sellainen olo, että paikat oli vähän nuhjuisia ja se kaipaisi vähän väriä pintaan. Samaa kaipaa varmaan FC Nürnberg, jonka kurssi näyttää pahasti kakkos Bundesliigaan.

FC Nürnbergin kampuksen alueelta löytyi varsin hyvä italialainen ravintola Stuhlfauth-Stuben, jossa käytiin ennen peliä nauttimassa ruokaa ja juomaa. Veikkaan että aurinkoisena päivänä terassi on kuin täyteen ammuttu. Suosittelen paikkaa lämpimästi.

Lounaan jälkeen matka kävi kohta Max-Morlock-Stadionia. Tiesin että Hitlerin aikaan Nürnbergissä järjestettiin paljon Natsi-puolueen tapahtumia ja sieltä löytyy Albert Speerin suunnittelemia massiivisia kivirakennuksia. Vanhan voimalaitoksen seinällä oli jäljellä natsi symbolin jäljet. Jokainen varmaan tunnistaa mikä merkki seinässä oli. Eipä ole tullut vastaan koskaan mitään vastaava.

img_3491

Matkan varrella oli luonnollisesti pystytetty muutamia olut kioskeja, jossa paikalliset lämmittelivät päivän pelin.

Stadion rakennettiin vuonna 1928 ja se kantoi nimeä Städtisches Stadion, jonkun tiedon mukaan Stadionia oli kutsuttu myös nimellä Stadion der Hitlerjugend. Tämän kauhean ajan jälkeen nimi ja stadionin muoto on luonnollisesti muuttunut monta kertaa. Stadion oli aikaansa isompia stadioneita saksassa.

Consorsbank varmisti kaudeksi 2017/18 itselleen stadionin nimioikeudet. Se kuitenkin luopui niistä, jos joukkorahoituksella saataisiin tarpeeksi kerättyä rahaa kasaan. Keräys jäi rahallisesti vähän vajaaksi. Siitä huolimatta Stadion sai nimekseen Max-Morlock-Stadion. Morlock pelasi tietysti mittavan uran Nürnbergissä ja oli vuoden 1954 maailmanmestari ja voitti Nürnbergin paidassa kaksi saksan mestaruutta.

Max Morlock oli näyttävästi joka puolella esillä ja ole epäillystäkään miksi juuri Max Morlock valittiin kantamaan Stadionin uutta nimeä. 900 peliä FC Nürnbergissä. Stadionin jokainen katsomolohko on nimetty FC Nürnbergin suuruuden mukaan. Max Morlock:in mukaan nimetty katsomo on numero 8. Se sijaitsee heti Ultra-seisomakatsomon päällä.

Stadionilta näki sitten jättimäisen Zeppelinfeldin ja sen valatavan pääkatsomon. Hitler järjesti siellä valtavia puoluepäiviä, jolloin kenttä oli täynnä hypnoosissa olevaa kannattajakuntaa. Näistä rakennuksista kun katseli tuli itselleni jotenkin karmiva fiilis.

Stadionin fanimyymälässä oli esillä FC Nürnbergin hyvät fanisuhteet FC Schalkeen ja itävaltalaiseen Rapid Wieniin. Valikoimissa olivat molempien seuroja kaulaliinat.

Huhkajatkin ovat esiintyneet Nürnbergissä kerran. He hävisivät EM-karsinnat vuonna 1999 maalein 2:0. Myös kuningas Litmanen sai kokea silloin vanhan Frankenstadionin.

FC Lahdessa nykyään pelaava Pekka Lagerblom pelasi Nürnbergissä kaudella 2004/05 11 peliä.

Heti alusta saakka oli selvä, kuka on parempi ja kuka peliä vie. Leipzig voitti pelin tuloksellisesti varsin niukasti 0:1. Kaikesta huolimatta FC Nürnbergin Ultrat näyttivät pelin jälkeen. että he tukevat joukkuetta 100%. Seuraa ei jätätetä vaikka peli ei kulje ja todennäköinen tippuminen kakkos Bundesliigaan on edessä.

Tähän loppuun vielä päivän liivit. Jossain vaiheessa elämää koittaa vielä päivä, kun hommaan itselleni tällaiset.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s