HSV:n kaikkein pyhin paikka

Tässä kävi matka kesälomille Suomeen. Matka autolla taittui kätevästi ystäviä moikaten Hampurissa, joten samalla ajattelin katsastaa yhden Saksan erikoisimmista jalkapallo paikoista.

Hampurin kansanpuistossa – Volksparkissa sijaitsee Hamburger Sport-Verein:in (HSV) kaikki ja myös kaikkein pyhin.

img_9454.jpg

Eli sieltä löytyy Volksparkstadion (57.274 katsojaa), harjoituskeskus, harjoituskentät mutta myös HSV:n pyhä fani-hautausmaa. HSV:n fani-hautausmaa on lohkaistu Altonan hautausmaasta. Hautausmaa sijaitsee Hampurin Volksparkstadion:in Länsikatsomon (Westtribüne) läheisyydessä. Matkaa stadionille on vain 150 metriä, joten ikuisuudessakin on lyhyt matka seuran keskukseen ja stadionille.

Keväällä kävin Gelsenkirchenin Schalke 04 fani-hautausmaalla. HSV oli tässä asiassa Saksassa ennaltakävijä, laittamalla Euroopan ensimmäisen fani hautausmaan pystyyn. Tämän juuri ennen Schalkea. Se nimittäin avasi HSV Grabfeld:in vuonna 2008. Vaikutteita oli otettu Argentiinasta, jossa Boca Juniorsilla oli maailman ensimmäinen fani-hautausmaa.

Kyltin teksti suomeksi:

“Tämä HSV hautausmaa avattiin vuonna 2008. Tältä löytävät ne Hamburger Sport-Verein:in jäsenet ja fanit viimeisen leposijan, jotka haluavat myös tuonpuoleisessa olla lähellä seuraa ja stadionia.”

Hautausmaalle matka käy jonkun sortin maalin läpi, joka toimii siis porttina hautapaikoille pääsyyn. Hautausmaalla on 600 hautapaikkaa ja hautausmaa on “päällystetty” aidolla stadionnurmella. Eli alustalla jolla on pelattu aitoa Bundesliigaa. Hyvä siis että paikkaa ei avattu tällä kaudella, silloin hautausmaa olisi päällystetty kakkos Bundesliga nurmella.

Tarjolla on kahta eri hautapaikka mallia, josta voi valita.

Doppelpass (Seinäsyöttö) – hautapaikat kahdelle. Arkku paikat 12.335€ ja Uurna paikat 11.757€. Molempiin sisältyy 25 vuoden hoitokulut. Alla kuva vanhan parin hautapaikasta.

Team (Joukkue) – Hautapaikat koko jengille (20 kpl). Joka jäsen maksaa 3.407€. Tähänkin sisältyy 25 vuoden hoitokulut. Alla kuva joukkue haudasta. Vain kolme paikka on käytössä, joten tilaa on vielä 17:sta fanille.

Ehkä kaikkin hienoin hautakivi oli tälläinen seuralogoa myötäilevä versio. Jos nyt hautakiviä saa nimitellä hienoksi.

Arvostetussa saksalaisessa jalkapallolehdessä – 11Freunde listattiin aikoinaan 99 jalkapallopaikkaa Saksassa, jossa pitäisi vierailla. Hampurin fanihautausmaa oli päässyt listalle. Joten taas on yksi paikka tsekattu.

Maailman suurin fani hautausmaa on Sao Paolossa. Brasilian Corinthians avasi sen vuonna 2015. Koko on aivan käsittämätön, sillä sieltä löytyy 70.000 hautapaikkaa.

Hautausmaan nimi on “Corinthians Forever” eli “Ikuisesti Corinthians“.

Hampurissa ja Gelsenkirchenissä hautapaikkojen menekki ei ole ollut järin suurta. Brasiliassa siirrettiin legendoja seuran hautausmaalle, joten sielä menekki on ollut suurempia. Pääsee samoille leposijalle kuin seuralegenda, jos se ei houkuttele niin mikä sitten?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s